The House, The Koti

             Vasemmalla  Esa Reivon "Bacchus", joka piristää olohuonettamme..
             Oikealla Bacchus by Caravaggio, joka on inspiroinut edellistä.

                                          Ovi, joka poistettiin rumana, johon tehtiin maalauskokeilu, josta tulikin Tiinan  mielestä hieno, joka päätyi takaisin omalle paikalleen.

Koti!

                                              
                                                      
                            The House, The Koti

         On olemassa joitakin ihmisen määrittelemiä elottomia
esineitä ja asioita, joilla ei ole -tai pitäsi olla omaa luonnetta tahi sielua. Mutta jostakin syystä niillä on. Meän talo, koti,  on yksi "heistä". Ja ihan kaikella kunnioituksella sanottuna.
  Ennen meitä tässä talossa on asunu hyvin hauskoja ja värikhäjä persoonia, jotka uskoakseni ovat opettanhet tämän talon tietyllä tavalla omanlaiseksensa. Meän isä muistaa miten Einon Maija ruukas tarjota päiväkahvin tismallens tietyllä kellonlyömällä
(oliko se  sitte klo 12 vai 13, siitä olemma ehtiny serkun  kans  kovasti kiistellä, mutta emmä ole nähnhet vaivaa tarkistaa tätä  isältä, koska kinastelu ja asioitten avoimeksi jättäminen on osa meän  kulttuurihistoriiaa), ja jos siitä meni vähäki myöhästymhän, kahvia ei tippunu.
 Se Maija oli villi myös siitä puolesta, että hän haki aina
 juomaveen kauempaa kaltiosta, vaikka joki virtaa ihan vieressä.
 Mutta sitä jokivettä ei tohtinu juua , ko se teki kuulemma kiimaseksi.
       
Einon ja Maijan jälkhen tässä asu Jussi ja Kaarina perheinens,  ja tuola nykysessä lastenkammarissa paukutteli poksloovan perällä Nestori kännispäitten. En tiä miksi niin, mutta hyvä ettei ennää tehe niin, mie pölkään henkiä vaikka net hyviä oliski.
Kaarina oli semmonen monitaitava ihminen, musiikin opettaja ja terveyenhoitaja, mahottoman ilonen ja hersyvä persoona, ja kaivo kerran multa korvalehen sisälle menhen korvakorunapin ulos. Siitä lähtien se oli minun sankari. Sen mies  ja minun isosetä Jussi ajo koulutaksia aina silloin ko muisti, soli kans semmonen erhäänlainen boheemi persoona, semmonen, joita ei  kovin  montaa samale vuosisadalle synny. Jussista ja Kaarinasta mie varmhan kirjotan jatkossa lissää, mutta nyt minun piti kirjottaa tästä Talosta.  Antheksi. Mie ruukaan tehhä tämmöstä, eksyä aiheesta ja jaaritella pitkän tovin. Mutta no niin, tämä talo.
                            
 Ko met muutimma tänne  kohta seittemän vuotta sitte, tämä tuntu
 mahottoman hyältä ja mukavalta. Tässä talossa on harvinaisen paljo ikkunoita joka suunthan, ja kaikki on mukavasti vinksin vonksin ja sillä mallin riittävästi sinne päin. Aluksi met pärjäsimmä tämän talon kans ihan hyvin, mutta sitte ko se huomas että met olimma vakavishan, se alko koetella. Se natisi ja paukku, patterit kihisi ja
 pannukattila vaati erityiskohtelua. Ko meille oli tulossa yövierhaja , se saman tein naksahutti kytkimen epökunthon niin ettei meillä ennää lämmin vesi kiertäny. Heti ko vierhat lähti, se korjaintu.
Toisen kerran ko tuli taas yökyläilijöitä, se pisti viemärit tukhon niin ettei pesulle päässy koko viikkona. Sen jälkhin met alkoimma puhua englanniksi aina ko vierhaja oli tulossa, met arvelimma ettei se milhän voi englantia osata ko son niin  vanha , ettei siihen aikhan kiertokoulussa opetettu muuta ko raamattua.
 Tämä temppuilu jatku jonku aikaa, mutta viimein se vishin usko että met olemma aivan tosisti tänne jäämässä, ja heitti värkkäämästä.Nyt met olemma aivan ylimmät ystävät, se ymmärtää ettei meilä ole varraa tehä mahottomia putkiremontteja tai muita, ja on aivan ihmisiksi. Eikä vierhajenkhan tullen tartte ennää puhua englantia,sehän aivan innolla oottaa ko saapii saunottaa vierhat puusaunassa ja pittää hyvänä. Niinko mekki.